#kutsumua

 Kuten moni Instagramin käyttäjä on huomannut, niin #kutsumua on vastalause kiusaamiselle. Itse kannoin tänään korteni kekoon. Mietin minkä sanan päälle vetäisin ruksin, ja aika nopeasti tuli sanat "huora" ja "tyhmä blondi" mieleen. Niitä oon kuullut monesti. Jopa liikaakin ja liian läheltä. Se, että juuri seiskalle mennyt tyttö saa huoran leiman, ei ole oikein. Ja sama jatkui läpi ylä-asteen, ja siellä kiusaaminen muuttui henkiseksi. Mut pudotettiin monesti kaveriporukasta, aina pari kertaa lukuvuodessa. Kouluun meno oli yhtä helvettiä. Muistan kun monet kerrat istuin ulkovälkät sisällä omissa oloissani, itkua pidätellen, ettei mun olis tarvinnu yksin seistä ulkona. Lopulta tajusin ettei mun niistä ääliöistä tarvitsisi välittää, vaihdoin kaveriseuraa ja hengasin meiän luokan poikien kanssa. Sit mun oli hyvä olla kun pystyin olemaan oma itseni eikä tarvinnut pelätä millon mut seuraavan kerran pudotetaan joukosta pois. Tunsin olevani vahvempi ja kiusaajien yläpuolella. 

Monen vuoden kiusaaminen jätti arpensa ja mieleen painui hyvin syvästi myös kiusaajien naamat. Peruskoulusta ei siispä kovin hyviä muistoja jäänyt. Ala-asteen luokkakokous olis tässä kuussa. Aluksi olin melko innostunut menemään, mutta kun muistelin ketä sillä luokalla oli niin innostus laantui hyvin nopeasti enkä halua kiusaajiani nähdä. Ala-asteella kiusaaminen oli tönimistä, uusien kenkien sotkemista kuralla ja kenkien piilottamista käytävällä.

Kun näin vanhempana miettii mitä kaikkea on näiden 9 vuoden aikana käynyt läpi, voi sanoa että lapset osaavat olla hyvin ilkeitä toisilleen. Onneksi siitä kaikesta oppi jotain; olen kiusaajia vahvempi. En ikinä vajonnut ja alistunut kiusaamaan ketään. Voi kun kiusaaminen loppuisi, tai siihen puututtaisiin entistä enempi ja saataisiin ratkaisuja tilanteisiin.

rakkausviikkoja 13+2

Syyskuun alkua mennään ja tauluun on kertynyt raskausviikkoja 13+2. Monelle tää raskaus on oikeestaan tullut ihan puskien takaa ja monet on kysyny että mitenkä me näin nopeesti innostuttiin. Oon kyllä vähän hämmentyny näitten ihmettelijöiden kommenteista, mutta ehkä tää shokki tästä häviää näitten viikkojen myötä. 

Käytiin viime viikolla ekassa ultrassa ja ultran mukaan laskettu aika olisi 8.3.-15. Ultraaja vaan tuumas että on pitkä kaveri, en vaan tiedä mistä semmoset geenit olis päässy perimään :-D Ennen ultraa olin tosi huolissani että onko kaikki hyvin, ollaanko kehitytty normaalisti ja onko siellä ylipäätään ketään ! Stressi oli suuri, ja jopa Juhan kaveritkin sano että nyt mun pitää unohtaa stressaaminen ja keskittyä kasvamiseen. Ensimmäiset viikot meni tosi helposti, hädin tuskin olojen perusteella olisin aavistanut olevani raskaana, mutta nyt viimeset viikot on ollu kauheita. Pahoinvointi lisääntyy ja lisääntyy viikko viikolta. Oon joutunu töissäkin tekemään tuttavuutta oksennuspussin kanssa. Ja inhottavinta on se ettei sitä pahoinvointia voi yhtää ennakoida eikä se johdu mistään hajuista tai ruoasta, kaikki tulee ylös kuin salama ilman varoituksia. Myös napakoita supistuksia on alkanut olemaan, johtuu varmaan työstä kun kroppa ei ole siihen päässyt vielä tottumaan ja kaikki nostot ottaa koville. Lisäksi tähän kaikkeen on alkanut ilmetä muistamattomuutta, monesti jään miettimään että teinköhän jonkun tietyn asian joka piti tehdä, koska asiasta ei ole mitään muistikuvaa, ja tunteiden ailahtelu on edelliseen raskauteen verrattuna hyvin voimakasta. Tultiin viime viikolla Kalajoelta ja paluumatkan aikana kerkesin itkemään viidesti. Ja kaikki tää on vasta alkua, kaikkea muuta innolla odottaen !