Oonpas pitäny hiljasuutta täällä !! Ääää. Tänään muistin kaiken rallin keskellä kurkata blogiin ja tajusin että viime postauksesta on pari kuukautta aikaa, ohhoh :-D
Työt on lähteny melko kivasti käyntiin. Kuukaus taas puurrettu hoiturin vaatteet päällä ja nyt muistu mieleen miks en oo kaivannu tätä kolmivuorotyötä; iltavuorosta seuraavana aamuna töihin eli käytännössä käyn vaan kotona nukkumassa ja aamulla kun kukko vielä nukkuu soikin jo tän hoitajan herätyskello, koitettava saada taisteltua aamuisen unikooman jäljiltä ittensä hereille ja skarppiin vireystilaan. Toinen mitä en oo todellakaan kaivannu, on se tunne kun tuntuu että 8 tuntia ei MILLÄÄN riitä potilaiden hoitamiseen - perus potilasjutut mitä vuoroon ku vuoroon kuuluu + siihen kotiutukset, lääkärinkierrot ja kiertoasioitten toteuttaminen ja sit siihen syssyyn kun laitetaan pari uutta potilasta tulemaan osastolle. Kahvi- ja ruokatauolle pääseminen ja sen kesto on kyllä niiiiiin liukuvalla aikataululla, eikä mitää kahvitaukoja kerkee ees pitämään. Ja tätä peruspakkaa sekottaa vielä tää varahenkilönä oleminen, kun täytyy pitää huoli missä tänään, huomenna etc. Huh. Vielä tälle jaksaa nauraa että eihän tää ihmisten hommaa oo - toivottavasti jaksan nauraa vielä pitkään (vielä se 40 vuotta) eikä nauru muutu itkuks.
Eikä tää lysti tähän vielä loppunu.... tähän kaikkeen uuteen reagoi myös meiän kullanmuru Jere. Itkua, naurua, kitinää. Välillä kyllä tuntuu että koko maailma on keskari pystyssä. Ja tänään on kyllä just semmonen päivä. Aamuvuoro, jonka jälkeen olis kiva nukahtaa sohvalle vaikka ihan kymmeneks minuutiks (paino sanalle olis), olevinaan nopea kauppareissu joka loppujen lopuksi kesti puolitoista tuntia, ja laatuaikaa kiukuttelevan nappulan kanssa. Äiti ajattelee "lähetään ulos haukkaa raitista ilmaa", Jere itkee pukiessa. Äiti ajattelee "kyllä se rattaisiin viimeistään nukahtaa", Jere itkee rattaissakin eikä mikää heiluttelu tai nytkyttely auta. Yritä siinä nauttia ihanasta ulkoilmasta kun aurinko alkaa laskua tekemään ja Jere on henkisesti keskari pystyssä koko ulkona olo ajan. Äiti ajattelee "syödään puuroa jos vaikka nälkä on alkanu hiipimän", Jere kaivaa kaiken puuron suusta ja viskaa joka ikisen lusikallisen lattialle kiljuvan ja sydäntä riipivän huudon kera. Äiti ajattelee "tästä suoraan nukkumaan ja lämmintä maitoa", Jere itkee vielä yhden kokonaisen tunnin ja tutti lentää pinniksen reunojen yli kaaressa lattialle aina kun tutin laittaa suuhun. Nyt vihdoin on rauha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti