Syyskuun alkua mennään ja tauluun on kertynyt raskausviikkoja 13+2. Monelle tää raskaus on oikeestaan tullut ihan puskien takaa ja monet on kysyny että mitenkä me näin nopeesti innostuttiin. Oon kyllä vähän hämmentyny näitten ihmettelijöiden kommenteista, mutta ehkä tää shokki tästä häviää näitten viikkojen myötä.
Käytiin viime viikolla ekassa ultrassa ja ultran mukaan laskettu aika olisi 8.3.-15. Ultraaja vaan tuumas että on pitkä kaveri, en vaan tiedä mistä semmoset geenit olis päässy perimään :-D Ennen ultraa olin tosi huolissani että onko kaikki hyvin, ollaanko kehitytty normaalisti ja onko siellä ylipäätään ketään ! Stressi oli suuri, ja jopa Juhan kaveritkin sano että nyt mun pitää unohtaa stressaaminen ja keskittyä kasvamiseen. Ensimmäiset viikot meni tosi helposti, hädin tuskin olojen perusteella olisin aavistanut olevani raskaana, mutta nyt viimeset viikot on ollu kauheita. Pahoinvointi lisääntyy ja lisääntyy viikko viikolta. Oon joutunu töissäkin tekemään tuttavuutta oksennuspussin kanssa. Ja inhottavinta on se ettei sitä pahoinvointia voi yhtää ennakoida eikä se johdu mistään hajuista tai ruoasta, kaikki tulee ylös kuin salama ilman varoituksia. Myös napakoita supistuksia on alkanut olemaan, johtuu varmaan työstä kun kroppa ei ole siihen päässyt vielä tottumaan ja kaikki nostot ottaa koville. Lisäksi tähän kaikkeen on alkanut ilmetä muistamattomuutta, monesti jään miettimään että teinköhän jonkun tietyn asian joka piti tehdä, koska asiasta ei ole mitään muistikuvaa, ja tunteiden ailahtelu on edelliseen raskauteen verrattuna hyvin voimakasta. Tultiin viime viikolla Kalajoelta ja paluumatkan aikana kerkesin itkemään viidesti. Ja kaikki tää on vasta alkua, kaikkea muuta innolla odottaen !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti