ei tän pitäny mennä niin, aiemmin juoksin mä silmät kii

Kun nuo lumet alkaa jo saamaan auringolta kyytiä ja maa alkaa paljastumaan hankien alta, tekee ihan hirmusesti mieli lähtee juoksulenkille. Kyllä, juoksemaan. Mutta lähdeppä ison möhömahan kanssa kirmailemaan pururadalle, not gonna work ! Pelkästään puhuminen 5 min ajan alkaa hengästyttää niin pahasti että meinaa tukehtua. Kaikista inhottavinta on se kun menohalu olis niin suuri että melkein säntään vaatekaapille hypistelee juoksukenkiä, mutta pitää pysytellä tuossa kävelytahdissa. Ja nyt jollain neropatilla lamppu syttyy "lähde urpo kävelylenkille", muttei se oo sama. Siinä pitää olla se tunne, kun jokin osa kehosta sanoo pysähdy, mutta se toinen taas käskee pysyä liikkeellä. Ja kun jatkaa ilman pientäkään pysähtymistä ja pääsee sen kuolemapisteen yli, niiin sitä tunnetta ei voita mikään. Minä vs. minä 1-0 ! Toinen samanlainen nautinto-olo on se, kun salilla reenaat niin että lihakset on ihan tulessa ja lähdet sieltä jalat tutisten pois. Tietää että on antanu kaikkensa. Kun sen jälkeen vielä nappaa protskua suuhun ja hakee suihkun kautta vauhtia niin avot ! Noh, ei mulla oo ku reilut kaks kuukautta enää ni pääsen muiden kanssa kirmailee pururadalle :-))