synnytystarina

Synnytysosastolta kotiuduttu pienen hampaattoman äijän kanssa. Uudenlainen arki alkanut, hieman meinaa univelat painaa päälle jo tässä vaiheessa, mutta kyllä tästä selvitään :-) Ajattelin että tekisin tosta synnytysreissusta postauksen ja tässä se tulee. Heikkohermoset jättäköön lukematta :D

Elikkäs kaikki alko sunnuntaina, ajattelin että lähtö tulisi tänään. Päivällä tuli hieman veristä vuotoa ja illalla alkoi tulemaan supistuksia 15-10 min välein ja yöllä oli semmonen tunne kuin työnnättäis. Soitin yöllä synnärille, että mitä teen ja ohjeeksi sain jäädä odottelemaan supistuksia jotka tulis tiheämpään. Taisin sillon yöllä vielä itkeä tihrustaa, että poitsu on vielä ens joulunakin mahassa ja kirosin. Nukahdin ja heräsin maanantaina joskus puol 12 aikaan, olo oli normaali. Ei lapsivettä, ei veristä vuotoa, ei supistuksia - ei mitään merkkejä. Olo oli toivoton. Soitin klo 12 neuvolaan ja varasin itselleni ajan, jonka sain keskiviikoksi. Juttelin vielä neuvolatädin kanssa supistuksista ja muista lähtö syistä. Kun lopetin puhelun, ilmoitin Juhalle neuvolakäynnin ajan ja mietin että mitähän sitä sitten tekis. Yhtäkkiä tuli pakottava tarve mennä suihkuun - ja pitkäksi aikaa. Nostin suihkun alle muovisen tuolin ja istahdin siihen suihkun valuessa päälleni. Samaan aikaan supistuksia alkoi tulemaan aika kipeästi, ajattelin että nää menee tästä kohta ohi. Istuin vartin ja kuulostelin supistuksia. Huusin suihkusta Juhalle että toisi särkylääkkeen kun sattuu niin mahaan. Särkylääkkeen oton jälkeen ei mitään vaikutusta ja kipeät supistukset jatkui. Supistuksia tuli 2 min välein ja hemmetin kipeitä. Ainoa asia joka hieman helpotti, oli lantion heijaaminen pienin liikkein eteen ja taakse. Kun supistus tuli, itkin hampaat irvessä ja puristin suihkukapulaa sen minkä jaksoin. Huusin taas Juhalle, että tulisi vessan lattialle istumaan kellon kanssa ja otettaisiin aikaa kauan supistus kestää ja mitenkä tiheään niitä tuli. Siinä vaiheessa supistuksia tuli 1 min 10 sek välein ja kesti 30-40 sekuntia. Juha heitti ilmaan, että jos lähettäis sairaalaan tänään. Kivuissani tokaisin äreänä "ei se sieltä tänäänkään synny, me ei lähdetä minnekään". Olin istunu suihkussa reilun tunnin, kunnes sain itseni raahattua sieltä pois. Menin suihkun jälkeen parvekkeelle istumaan, heijasin lantiota ja aina supistuksen tullessa en pystynyt puhumaan, puuskutin vain ja yritin sillä saada kipua lievemmäksi. Kaveri oli vielä käymässä ja yritti lohduttaa sympatiallaan. Se ei siinä vaiheessa auttanut. Kello oli jotain kahden pintaan kun sanoin Juhalle että lähetään nyt ainakin hengaamaan sinne sairaalan pihaan, että jos vauva vaikka säikähtäis ja supistukset loppuis. Pakkailin viimeiset tavarat sairaalakassiin ja lähdettiin.

Parkkipaikan löytämisen kanssa oli vielä ongelmia, parkkipirkot valitti jne. Raahauduin synnytysvastaanoton ovista sisään ja rysähdin luukulle sanoen "supistuksia tulee minuutin välein ja oon ihan saatanan kipee". Kätilöä rupesi naurattamaan ja ohjasi penkille odottamaan. Pääsin nopeasti tutkimushuoneeseen käyrille. Siinä sängyssä makaessa nauhat napakasti mahan ympärillä, kätilö kuunteli mun puuskutusta ja sanoi että taidan olla todella kipeä. Kätilö oli vanha ja todella mukava. Kätilö veteli kumihanskaa käteen ja sanoi että tutkii kohdunseudun tilanteen. Vain sormelle auki ja kaulaa pitkälti jäljellä. Tätä olin puhunut Juhalle jo autossa, että tuskin oon enempää auki tai mitään muutakaan edistystä oo tapahtunu. Kätilö soitti synnytyssaliin ja sanoi että menisin sinne saamaan kipulääkettä ja siellä sitten seurattaisiin vointiani.

Pääsin lepohuoneeseen, jossa sain Oxanestia piikkinä kankkuun. Pistämisestä kului vartti ja olin kuin taivaassa. Ei kipua, supistus tuntui vain pienenä paineena, olo oli ihana. Siinä vaiheessa kello oli kolme ja oli vuoron vaihto. Kätilöksi sain taas hieman vanhemman naispuolisen ihmisen, joka oli ihana. Todella mukava ja jotenkin äidillinen. Tunsin oloni turvalliseksi. Lääkkeen vaikutus loppui kuitenkin tunnin päästä ja supistukset palasivat taas kipeinä. Kaula taas tutkittiin, melkein kahdelle sormelle auki mutta kaula ei ole lyhentynyt. Kävin syömässä ja aloin voimaan pahoin, veikkaan Oxanestia. Syömisestä ei siis tullut mitään, söin vain leivän ja pienen kupin kiisseliä. Tän jälkeen pääsin siirtymään ihan oikeeseen synnytyssaliin.

Salista mulla ei oo suurempia muistikuvia, nukuin suurimman osan ajasta jotta saisin koitosta varten kerättyä voimia. Sen muistan että aloin vuotamaan taas verta ja reilulla kädellä. Makoilin sängyssä ja yritin kärvistellä supistuksien kanssa. Mulle viritettiin tippa ja siitä lähti monen monta letkua, oli keittistä + glukoosia ja oksitosiinikin laitettiin valmiiksi. Kätilö ehdotti epiduraalin laittamista, kyseenalaistin sen selkäongelmien vuoksia mutta muuta vaihtoehtoa mulla ei ollut joten suostuin. Kätilö soitti anestesialääkärin paikalle joka laittoi tän epin mulle. Sen laitto oli tuskaa. Pelkäsin ihan sairaasti, en muista millon olisin pelännyt niin paljon. Kätilö selosti mulle koko operaation vaihe vaiheelta. Makasin siis kyljeltäni ja jouduin vielä selkää laittamaan enemmän kaarelle. Kun kuulin sanan "pistää", tuntui kuin joku saatanan iso ja pitkä piikki sujahtaa mun nikaman väliin. Vinguin ja huusin kuin pieni rotta jolta oltais päätä leikattu, kätilö yritti rauhottaa mua mutta siinä onnistumatta. Ensimmäinen pisto ei onnistunut. Itkin, itkin ja itkin. Kun sain itseni rauhotettua anestesialääkäri pisti uudestaan, taas huusin samalla itkien vuolaasti. Onneksi laitto onnistui toisella kerralla. Kun sain epin kautta lääkettä, olin taas taivaassa. Kipu hävisi ja supistukset tuntuivat taas pelkkänä paineena. Olin huojentunut. Silmät oli puoli tangossa kaikesta siitä itkusta ja kärsimyksestä. Torkuin ja yritin kattoa Juhan kanssa leffaa. Taas tapahtui vuoronvaihto ja kätilö vaihtui. Sain kätilöksi noin 40 vee kätilön, jolla oli opiskelija. Mukavia ja ihania molemmat, varsinkin opiskelija. Homma vaan toimi. Jossain vaiheessa pyysin syömistä, söin ja lähdin käymään kätilön ja Juhan avustuksella vessassa. Olo muuttui huonoksi ja oksensin monesti. Kuin keuhkot ja maksa olisi tullut pihalle. Väsähdin tästä entisestään ja torkuin. Mua tutkittiin tiheään, kalvot puhkaistiin ja tän jälkeen aukeaminen tapahtui nopeasti. Keskiyön aikaan kätilöt tulivat taas huoneeseen ja kääntelivät minua kyljeltä kyljelle, mietin että mitä hittoa. Selitys; vauvan sydänäänet tekee laskuja ad. 80, mutta nousivat taas hetken päästä 150. Kätilöt soittivat päivystävän lääkärin paikalle, joka tutki taas mut ja laitto kaiken maailman anturat vauvan päähän ja otti vielä vauvan päästä verikokeita. Kysyin että mitä tää nyt sit meinaa, lääkäri sanoi että jos arvot ovat huonot niin jouduttaisiin tekemään sektio. Lääkäri katsoi arvot ja sanoi että katsotaan tunnin päästä uudestaan. Meni tunti ja taas tutkittiin, kätilöt ja lääkärit heittivät ilmaan lukemia. Kysyin opiskelijalta onko tilanne parempi vai huonompi - onneksi parempi. Sain mielenrauhan. Lääkäri sanoi että olisin 8 senttiä auki, kätilö vielä tutki uudestaan heti perään ja sanoi että kyllä tää melkein kymmenen on. Kello oli jotain puoli kolme, tuntui kuin joku tulisi rektumin kautta ulos ja kovalla paineella. Mietin että pitäisikö mennä paskalle vai mitenkä sitä olis :D Soitin kelloa ja sanoin kätilöille että mua työnnättää. Kätilöt antoivat ponnistusluvan ja niin se työntäminen alkoi. Mun jalkoja kannatteli kätilöt ja Juha, niissä ei ollu voimaa. Aloitin ponnistamisen varovasti, koska pelkäsin repeämistä. Paine oli lantiossa kova ja kätilöt kannustivat. Kun Juha alkoi kannustamaan, tiesin ettei matka ollut enää pitkä. Siinä vaiheessa aattelin "ihan sama jos repeän, tätä ei voi ohittaa vaan pakko käydä läpi". Ja ponnistin sen minkä jaksoin, jossain vaiheessa silmissä sumeni ja meni ihan mustaks mutta valot palautu nopeesti takas - vissiin nopea tajunnan menetys. Jatkoin ponnistusta kovaan ääneen karjuen ja ähkien. Pää tuli ulos ja piti tehdä vain pieniä ponnistuksia, sen jälkeen pari isompaa ponnistusta ja poitsu oli ulkona. Odotin rääky ääntä, odottava aika tuntui helvetin pitkältä. En osannu pelätä, ainoastaan odottaa. Ja vihdoin se kuului, vauvan huuto. Helpotuin, kuin kivi olisi vierähtäny sydämeltä. Jännitys ei loppunu siihen, poitsu oli vissiin hökässy lapsivettä ja piti viedä imettäväksi - pois huoneesta. Juha meni mukaan, jäin sänkyyn makaamaan ja taas odottamaan. Meni hetki kun ovi avautu, huoneeseen tuli kätilö tyhjän vauvasängyn kanssa ja säikähdin että poitsu ei selvinny. Kätilö näki ilmeestä että hätäännyin ja rauhoitteli, että toi vain uuden tilalle. Jatkoin odottamista, toiveita siis oli. Vihdoin huoneeseen tuli kääritty nyytti joka itkeskeli. Sain vauvan rinnalle ja olin niin onnellinen. Taas se kivi tippui sydämeltä ja olin onnesta soikeana eikä reilu 14 tunnin synnytys taikka yli 38 asteen kuume tuntunut enää missään. 2866 g ja 48 cm pelkkää rakkautta <3