rakas pääsiäisnoita

Palmusunnuntai meni ja vitsat vaihtu suklaamuniin. Onneks pääsiäinenkin on vaan kerran vuodessa, nimittäin sohva tai oikeestaan koko kämppä oli pieniä suklaisia käden jälkiä täynnä eli sunnuntai ilta sujuikin kivasti fairyn ja pesukoneen kanssa :-D Itse virpominen ei tosin sujunut yhtä mallikkaasti ku sotkeminen, tai sit yhtä hyvin. Meiän noita-akka ujosteli parissa ekassa paikassa (onhan se nyt noloa kun poika on laittanut farkkujen sijasta hameen päälleen), seuraavassa paikassa alettiin itkemään kun isi avusti vitsan heiluttamisessa ja viimesessä paikassa iskettiin jarrut päälle kun päästiin autosta ulos. Että mitenkä meni noin omasta mielestä, haha :-D

well hello hello !

Edellisestä postauksesta on melkein puoli vuotta aikaa ja tänään muistin että hei mullahan on blogi - näyttääköhän se samalta kuin viimeksi. Ulkonäkö ei ollut muuttunut mihinkään, mutta yksi kommentti sai mut virkoomaan (kiitos sinä satunnainen lukija ! :) )

Tää liki puolen vuoden tauko johtuu melkeinpä siitä, että aloitin melkein kohta tuon edeltävän postauksen jälkeen sairaslomailun kovien supistusten takia. Tuolloin hädin tuskin pystyin hoitamaan esikoisen kanssa päivittäiset rutiinit, onneksi mulla oli omat vanhemmat, Juhan vanhemmat ja Jeren kummit apuna. Ja miten siinä olisin sitten jaksanut mitään blogia päivitellä - en mitenkään. Saatoin kaksikin tuntia kärvistellä sängyssä suppareitten takia ja itkeä siitä pelosta että joutuisin synnyttämään liian aikaisin.

Raskauden puolivälistä eteenpäin odotusaika alkoi käymään melko stressaavaksi. Suurimmat murheet olivat nuo kovat supistukset, mietin jatkuvasti että mitenkä ne pehmentävät paikkoja ja uskallanko yksin lähteä edes lähikauppaan vai valahtaako vauva lahkeeseen juuri siellä kaupan pihassa. Onneksi sain monesti kauppaan kaverin mukaan, joka nosti ostokset hihnalle ja kantoi kauppakassit. Myös vauvan terveys mietitytti kovasti, olinhan kuitenkin syöpäosastolla töissä ja melko monella potilaalla oli sytostaattihoidot päällä. Mutta onneksi terve ja täydellinen poika syntyi 40+4 viikolla eli 12.3. Kuten edellisestä synnytyksestä kirjotin postauksen niin voisin tästäkin kirjottaa joku päivä, ehkä vähän aikaisemmin kuin puolen vuoden päästä ;)

Ne ihmetellen katsoi meitä, toisillemme löytyneitä ja kuiski "täs on onni eikö juu"

Odotuksen puoli välissä mennään ja rakenneultrassakin jo oltiin. Kaikki mun oireet viittasi hyvinkin tyttöön - sydänäänet, raju pahoinvointi etc. mutta eipä siellä tyttöä näkynyt. Meidän perhe siis kasvaa jälleen yhdellä pojalla. Ja varsinainen heiluri-heikki onkin - oli ultratätillä tekemistä kun ei Jamppa pysynyt tunnin aikana ollenkaan paikallaan :'D Sydämen kuvaamiseenkin meni varmaan 20-30 min eikä sydänäänetkään onnistuneet edes kolmannella kerralla. Pienen kädet kävi ku nyrkkeilijällä kehässä eli edessä on varmastikin vauhtia ja vaarallisia tilanteita - varsinkin kun veljekset laittaa viisaat päät yhteen. 

 

Röyhelömekko unelmista taas luovuttiin (tosin mietin kyllä sitäkin mahdollisuutta olisiko se pikku tikku ollut vaan kylmän viileä keskisormi ultratädille), ja edessä olisi siis sinisävyiset baby showerit. Onneksi oon saanut babykaason, ettei partyja tarvitse yksin suunnitella vaan on myös toinen yhtä fiksu ideoimassa.

#kutsumua

 Kuten moni Instagramin käyttäjä on huomannut, niin #kutsumua on vastalause kiusaamiselle. Itse kannoin tänään korteni kekoon. Mietin minkä sanan päälle vetäisin ruksin, ja aika nopeasti tuli sanat "huora" ja "tyhmä blondi" mieleen. Niitä oon kuullut monesti. Jopa liikaakin ja liian läheltä. Se, että juuri seiskalle mennyt tyttö saa huoran leiman, ei ole oikein. Ja sama jatkui läpi ylä-asteen, ja siellä kiusaaminen muuttui henkiseksi. Mut pudotettiin monesti kaveriporukasta, aina pari kertaa lukuvuodessa. Kouluun meno oli yhtä helvettiä. Muistan kun monet kerrat istuin ulkovälkät sisällä omissa oloissani, itkua pidätellen, ettei mun olis tarvinnu yksin seistä ulkona. Lopulta tajusin ettei mun niistä ääliöistä tarvitsisi välittää, vaihdoin kaveriseuraa ja hengasin meiän luokan poikien kanssa. Sit mun oli hyvä olla kun pystyin olemaan oma itseni eikä tarvinnut pelätä millon mut seuraavan kerran pudotetaan joukosta pois. Tunsin olevani vahvempi ja kiusaajien yläpuolella. 

Monen vuoden kiusaaminen jätti arpensa ja mieleen painui hyvin syvästi myös kiusaajien naamat. Peruskoulusta ei siispä kovin hyviä muistoja jäänyt. Ala-asteen luokkakokous olis tässä kuussa. Aluksi olin melko innostunut menemään, mutta kun muistelin ketä sillä luokalla oli niin innostus laantui hyvin nopeasti enkä halua kiusaajiani nähdä. Ala-asteella kiusaaminen oli tönimistä, uusien kenkien sotkemista kuralla ja kenkien piilottamista käytävällä.

Kun näin vanhempana miettii mitä kaikkea on näiden 9 vuoden aikana käynyt läpi, voi sanoa että lapset osaavat olla hyvin ilkeitä toisilleen. Onneksi siitä kaikesta oppi jotain; olen kiusaajia vahvempi. En ikinä vajonnut ja alistunut kiusaamaan ketään. Voi kun kiusaaminen loppuisi, tai siihen puututtaisiin entistä enempi ja saataisiin ratkaisuja tilanteisiin.

rakkausviikkoja 13+2

Syyskuun alkua mennään ja tauluun on kertynyt raskausviikkoja 13+2. Monelle tää raskaus on oikeestaan tullut ihan puskien takaa ja monet on kysyny että mitenkä me näin nopeesti innostuttiin. Oon kyllä vähän hämmentyny näitten ihmettelijöiden kommenteista, mutta ehkä tää shokki tästä häviää näitten viikkojen myötä. 

Käytiin viime viikolla ekassa ultrassa ja ultran mukaan laskettu aika olisi 8.3.-15. Ultraaja vaan tuumas että on pitkä kaveri, en vaan tiedä mistä semmoset geenit olis päässy perimään :-D Ennen ultraa olin tosi huolissani että onko kaikki hyvin, ollaanko kehitytty normaalisti ja onko siellä ylipäätään ketään ! Stressi oli suuri, ja jopa Juhan kaveritkin sano että nyt mun pitää unohtaa stressaaminen ja keskittyä kasvamiseen. Ensimmäiset viikot meni tosi helposti, hädin tuskin olojen perusteella olisin aavistanut olevani raskaana, mutta nyt viimeset viikot on ollu kauheita. Pahoinvointi lisääntyy ja lisääntyy viikko viikolta. Oon joutunu töissäkin tekemään tuttavuutta oksennuspussin kanssa. Ja inhottavinta on se ettei sitä pahoinvointia voi yhtää ennakoida eikä se johdu mistään hajuista tai ruoasta, kaikki tulee ylös kuin salama ilman varoituksia. Myös napakoita supistuksia on alkanut olemaan, johtuu varmaan työstä kun kroppa ei ole siihen päässyt vielä tottumaan ja kaikki nostot ottaa koville. Lisäksi tähän kaikkeen on alkanut ilmetä muistamattomuutta, monesti jään miettimään että teinköhän jonkun tietyn asian joka piti tehdä, koska asiasta ei ole mitään muistikuvaa, ja tunteiden ailahtelu on edelliseen raskauteen verrattuna hyvin voimakasta. Tultiin viime viikolla Kalajoelta ja paluumatkan aikana kerkesin itkemään viidesti. Ja kaikki tää on vasta alkua, kaikkea muuta innolla odottaen !

sataa sataa ropisee, pili pili pom

Sateiset ja syksyiset terkut täältä sängyn perimmäisestä nurkasta ! Kesä on takana ja edessä on syksy. Syksy tuo tullessaan uudet tuulet, tai ainakin saa semmoisen fiiliksen aikaan että entinen lakaistaan pois ja käännetään uusi tyhjä sivu jolle suunnitella tulevaa ja tehdä siitä omannäköisen toimintasuunnitelman tulevalle vuodelle. On ihanaa kun ilmat viilenee ja voi vähän paksumpaa vaatetta pukea jo päälle. Eikä mikään sade ainakaan tällä hetkellä ärsytä.

Näiden syystuulien mukana on tullut myös vimma jatkaa taas salilla käyntiä, harmi vaan että tän hetkinen fyysinen tila ei salli suurempaa rehkimistä. Myös itsensä uudistaminen jollain muulla tapaa tekis kutvanaa esim. oikeesti terveellinen ja monipuolinen ruokavalio tuskin olis pahasta. Nyt on tullut syötyä vähän miten sattuu. Huomasin kun pidin keväällä kaverin kanssa protsku dieettiä, että sillon tuntu olevan energiaa paljon enemmän kun nyt ja tunsin voivani paremmin.

Saatiin viime viikolla Jeren 1 v. kuvat. Koevedokset ei oikein antanut parastaan, mutta kun kuvat teetettiin ja saatiin raameihin niin ne näyttää nyt paljon paremmalta ja oon ihan tyytyväinen kuviin :)

Ja Jerestä puheenollen, meillä ollaan kehitytty hurjasti kuukauden sisällä. Jere oppi kuukausi sitten kävelemään ja kävelee mielellään pitkiä matkoja, kuten kauppaan ja takaisin kotiin. Tietysti uusi taito ihastuttaa itteensäkin. Kävelyn lisäksi sanoja on alkanut tulemaan. Yllätyin mitenkä nopeesti puhuminen alkoi kiehtomaan, vastahan opittiin tuo kävely. Jere osaa sanoa jo "pappa", "kukka"ja "kuka". Jossain vaiheessa ajattelin että noni, nyt tää nopea kehitys loppui ja opitaan uusia asioita vähän hitaammin ja kehitellään jo opittuja taitoja, mutta tää nopea kehittyminen taitaakin jatkua :-D Tai ainakin itsestä tuntuu melko nopealta tahdilta kun ei ole vielä mihinkä verrata.

mun uneeni jokaiseen otan sut

Ihanaa kun sateiset kelit väisty ja aurinko näyttäytyi ! Eilinen päivä meni Juhan kanssa vesillä, ja voi ettien että kun nautin. Se on kyllä jotain semmosta millon pääsee irti arjesta ja se on aina ollut. Ei oo kesää millon en olis vesillä ollu. Joko vaarin tervatulla puuveneellä tai muilla vempeleillä, pakollinen toimi joka kesä. Tänään vietettiinkin tehokas päivä, tai siis se tuntui hyvin tehokkaalta. Kaikkea oli kerennyt tekemään eikä kello ollut edes kuutta illalla ! Yleensä päivät menee niin nopeesti ohi, että aamun jälkeen kun vilkaisee kelloa ni se onkin jo taas ilta. Nyt lähden takasin nauttimaan hitaasti kulkevasta ajasta ja valmistaudun huomiseen aamuvuoroon !

Maaliviivoja !

Nimppari- ja synttärikahvit on nyt juotu ja kohta taas oon vuotta vanhempi. Hävettää tunnustaa, mutta välillä joutuu oikeesti laskemalla laskemaan kuinka vanha sitä nyt olikaan. Toissa iltana selailin meiän serveriltä vanhoja kuvia ja voi herran jestas ku sitä oli viis vuotta sitten ihan erinäkönen ku mitä tänä päivänä. Viis vuotta vanhoista kuvista puuttuu tummat silmän aluset, ja sillon oli tukkakin hyvännäköinen (nykyään se vaan roikkuu jotenkin päässä) eikä ollut keltanen niinku nyt. Ja muutenkin,  ei se näky enää kato peilistä takasin. Tää alkaa kuulostaa ikäkriisiltä.. :-D 

Muutoin viime päivät on menny arkisessa meiningissä - työn ja perheen parissa. Vain perheelliset tietää mitä tämä yhtälö tarkoittaa.. Välillä ottaa koville ja ajoittain vähän vähemmän koville, mutta kun on joku jonka vuoksi ja jokin mitä kohti taplaa ni jaksaa :) Yhtenä etappina on parin kuukauden päästä alkavat venetsialaiset, vaikka se tosin tietää että kesä on lusittu ja valmistaudutaan syksyyn, mutta sitä kohti eletään ! Näitä pieniä maaliviivoja oon virittäny tasasen matkan välein seuraavan vuoden ajan ;)